Historia

Toiminimi Zanniskan on rekisteröity 12.12.2005. Toimialaan kuuluu virallisesti puhdistusaineiden, ihon- ja kehonhoitotuotteiden, ravintolisien, eläinten ruokien sekä tarvikkeiden osto ja myynti.
Trimmauspalvelut sekä kurssien järjestäminen.

Tällä hetkellä toiminta on lähinnä harrasteenomaista, kotoa käsin tehtävää.
Tmi edustaa Bento Kronen - ja 1st Choice -koiran ja kissanruokia, sekä saman tukun (Vip Vescor) kautta hankittavia tarvikkeita. Mutta löytyypä varastosta muutakin.

Trimmauksien pohjana on koiraharrastus. Ensimmäinen kk kettuterrieri tuli 90-luvun alkupuolella. Olen kiittänyt onneani, että koira tuli Viirtelän Tarmolta. Tarmo trimmasi kasvattiaan ja sitä kautta trimmauksen tarpeellisuus alkoi selvitä. Opin tuntemaan myös Nymanin Mollin, joka lomitti Tarmoa trimmauksissa. Kummatkin ovat erittäin taitavia. Itse olen siis oppinut katsomalla mallia, tekemällä ja ottamalla muutenkin tiedonjyviä vastaan aina kuin mahdollista. Trimmaan nypittäviä rotuja, kuten kk kettuterrieri ja airedalenterrieri. Näillä trimmit on suht samat. Jokunen cairnterrieri, snautseri ja kk mäyräkoira on ollut myös käsittelyssäni.
Sileäkarvainen kettuterrieri ajellaan ja saksitaan. Niitä on ollut harvemmin asiakkaina. Sileän laittoon löytyy työkalut. Ei muihin ajeltaviin/saksittaviin rotuihin.

Innostus oman yrityksen perustamiseen oli itänyt jo jonkin aikaa. Se olisi jotain omaa. Aloittelin -95 luvun alussa GNLD (silloin Golden Products) -toimintaa. Aluksi omalla nimelläni, sittemmin avomiehen toiminimellä. GNLD tuntui mukavalta toiminnalta. Sen kautta tuttavapiirini laajeni rajusti ja se myös kasvatti henkisesti. Nykyisessä toimialassa näkyy vielä GNLD -tuotteet, vaikka ne ovat jo jääneet taka-alalle. Koirapuoli on nyt vahvempi.

Toivon, että viihdyt sivuillani.
Tervetuloa!

Sanni

Päivitetty: 10.10.2007 Tarvikkeet

Ulkoasu - Wirtanen webdesign